maanantai 13. helmikuuta 2017

Työvoimaa tarvitaan kasvualoille

Nokian Uutisten Jussi Rakkolainen oli selvittänyt opetushallituksen raporttia osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnista. Hän uutisoi asiasta seuraavaa. Raportin mukaan ammatillisen koulutuksen tarve painottuu aloille, joilla tarvitaan uutta työvoimaa korvaamaan eläkkeelle siirtyviä. Valtakunnallisesti poistuman ennakoidaan olevan vuosina 2012-2030 noin 1,1, miljoonaa henkeä. Se on 47% vuoden 2011 työllisten määrästä. Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osuus uuden työvoiman tarpeessa on hieman yli puolet. Toisin sanoa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työpanosta tarvitaan jatkossa suhteellisesti enemmän työvoiman korvaamiseen kuin kasvualojen työvoimatarpeen tyydyttämiseen. Tulevaisuuden kasvualoina nähdään valtakunnallisesti tarkasteltussa erityisesti liike-elämän palvelut sekä sosiaali- ja terveysala. Kasvavana alana pidettiin erityisesti energiaklusteria, mutta myös liikenne- ja energiaklusteri nousi esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi!

Julkaisemme ne mahdollisimman pian.