torstai 24. joulukuuta 2015

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulu on punainen

Tänään vielä oppilaitoksissa on ollut meneillään täysi opetuksen toteutus. Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat myivät tuotteitaan aina klo 18 saakka. Samanaikaisesti ruokapiiriläiset olivat kokoontumassa Vexve Areenalla. Pian syyslukukausi on takana päin ja vietämme yhteistä joulujuhlaa. Hiljennymme jouluun. Blogin väri vaihtuu myös punaiseksi, joka on perinteinen joulunajan väri.


Joulukirkon jälkeen henkilöstön joulukahvin yhteydessä jaetaan tänä vuonna ensimmäisen kerran tutkintotodistuksia ja stipendejä. Ammattini kohokohtia on ojentaa nuorelle vastavalmistuneelle tutkintotodistus. Sydämessäni toivon aina, että he saavat työpaikan ja pääsevät kiinni omaan elämään. Näissä tilaisuuksissa puhun usein muutaman sanan. Puheeni huomiselle on valmis. Tällä kertaa en palaa menneen tapahtumiin vaan totean yksinkertaisesti, että menneeseen vuoteen on mahtunut monenlaista. Kaiken kaikkiaan katselen mennyttä vuotta kiitollisin mielin ja kiitän koko henkilöstöä siitä, että olemme yhdessä ja yhteistyössä vieneet Sastamalan oppilaitosten sille asetettua tehtävää eteenpäin.

Nyt joulun ollessa ovella ja uuden vuoden oven takana voi myös ajatella tulevaa.  Toivon, että voimme kehittää toimintojamme parempaan suuntaan erityisesti opiskelijoiden ja työelämän parhaaksi unohtamatta kuitenkaan henkilöstöä.  On tärkeää, että uskomme siihen hyvään mitä meille on annettu ja vaalimme sitä teoillamme ja sanoillamme, näin myös tiukoissa tilanteissa.


Joulun aika on pysähtymisen ja levon aikaa. Toivonkin, että jokainen meistä saa joulurauhan. Vietetyn loman jälkeen on sitten taas voimia jatkaa yhteistä työtämme.
 



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

Suomi on herännyt joulunodotuksen aikaan. Kaikkialla järjestetään erilaisia tapahtumia - on myyjäisiä, markkinoita, konsertteja ja perinteisiä aktiviteetteja. Joulun valmistelut näkyvät myös Sastamalan oppilaitoksissa. Keittiön henkilöstö ja opettajat opiskelijoineen ovat valmistaneet perinteiset maukkaat jouluateriat. Niistä on saanut nauttia niin opiskelijat kuin henkilöstö. Aktiiviset mm. hiusalan, kauneudenhoitoalan, puualan ja sisustusalan opiskelijat myyvät tuotteitaan oppilaitoksen tiloissa. Ulkopuoliset asiakkaat voivat tehdä ostoksia Vexve Areenan tiloissa. Aivan ihania jouluisia paketteja pukin konttiin laitettavaksi. Poiketkaa ostoksille ja nauttikaa joulun valmisteluista.

torstai 10. joulukuuta 2015

Amistanssit

Tänään Sastamalan oppilaitosten Vammalan ammattikoululla tanssitaan. Oppilaskunta järjestästää koulutuskuntayhtymän historian ensimmäiset ammattiin opiskelevien tanssit. Tanssiaisten teemana on Hollywood. Hollywood -teema elokuva- ja tähtinäyttelijöineen on oiva teema näin harmaan ja sateisen talven keskelle. Vexve Areenan tanssisaliin astellaan punaista mattoa myöden. Mukana järjestelyissä on hiusalan opiskelijat, jotka tekevät näyttävät kampaukset. Oman kortensa kekoon kantavat kosmetologit, jotka loihtivat upeat meikit nuorten kasvoille. Tansseja on harjoiteltu ahkerasti Jaana Heinon johdolla. Opiskelijakuntaa järjestelyissä on tukenut Aija Ylivakeri ja Liisa-Maija Yliniitty.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ideasta euroksi

Sastamalan ammatilliset oppilaitokset ovat olleet mukana Sastamalan kaupungin elinkeinostrategian mukaisen yrittäjyyskasvatuksen eteenpäin viemisessä. Syksyn ajan toisen asteen oppilaitosten (ammatillinen ja lukio) opiskelijat ovat voineet opiskella yrittäjyyttä Ideasta Euroiksi- pilottikurssille. 

Tiistaina 1.12. Ideasta Euroiksi- kurssi huipentui opiskelijoiden esitellessä kurssin aikana laatimansa liikeideat ja liiketoimintasuunnitelmat arviointiraadille. Raatiin kutsuttiin Ulla Yli-Hongisto, Jyrki Rantala sekä Mikko Nieminen. Raati sai etukäteen tarkasteltavakseen opiskelijoiden suunnitelmat laskelmineen.

Osa opiskelijoista laati liikeidean yksin, osa ryhmissä. Kaikkiaan esitettiin kuusi liikeideaa. Raati kommentoi jokaista liikeideaa suullisesti heti esityksen jälkeen. Kun kaikki ideat oli esitelty, raati vetäytyi pohtimaan arviointiaan ja palkintojen jakoa.

Kaksi parasta liikeideaa palkittiin 200 euron stipendillä ja neljä liikeideaa saivat kukin 75 euron stipendin. Parhaat liikeideat olivat Vammalan ammattikoulun puuosaston opiskelijoilla Mimmi Marttilalla ja Matias Kummilalla sekä Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen sisustusartesaani opiskelija Mirka Purolla. 

Lehdistö kutsuttiin tapahtumaan. Kirjoitus on luettavissa 3.12 ilmestyneessä Tyrvään Sanomissa.

Ideasta Euroiksi- tiimin yhteistyö jatkuu ensi keväänä järjestettävien Pestuumarkkinoiden koordinointityössä.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Menestystä yrittäjyydessä ja työssäoppimista yrittäjänä




TOY on lyhenne sanoista työssäoppiminen yrittäjänä. TOY-malli perustuu Tiimiakatemian tiimioppimisen menetelmiin. Malli on kehitetty ammatillisen toisen asteen koulutuksen tarpeisiin.Tavallisesti opiskelijat lähtevät työssäoppimisjakson aikana työpaikoille, mutta TOY-mallissa he suorittavat työssäoppimisen pedagogisessa osuuskunnassa omaa yrittäjyyttään kehittäen. TOY-mallissa yrittäjyyttä opitaan yhdessä tiimin kanssa ja tekemällä käytännössä.

Hope -YTY projekti on syksyn 2014 TOY-käyttöönottovalmennus. Tämä on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa HOPE YTY –hanketta. Valmennus on kaksiosainen ja toteutetaan ”yön yli” –sessioina seuraavasti:Valmennukseen osallistuu 20 opettajaa kahdeksasta ammatillisesta oppilaitoksesta. Opettajat soveltavat TOY-mallia omiin ympäristöihinsä ja pilotoivat mallit hankeessa. Ammattialoja ovat mm. puutarha-ala, hiusala, kaupallinen ala, sosiaali- ja terveysala sekä hotelli- ja ravintola-ala. Mallia voi soveltaa lähes mille tahansa alalle.

Hope-YTY projektin ansioita Sastamalan ammatillisten oppilaitosten sisustus artesaanikoulutuksessa:

Kaikki vuonna 2013 aloittaneet sisustuksen opiskelijat toimivat osuuskunnassa yrittäjinä (100% yrittäjyys).
He ovat tehneet loistavan kolmannen näytön, sen upeimmat hedelmät ovat tässä:

  • Mirka Puro sai liikeideastaan Sastamalan Yrityspalvelun myöntämän 200€ stipendin

  • Johanna Partanen 3200€ Tiimiakatemia Global myöntämän stipendin, jolla hän ensimmäisenä 2. asteen opiskelijana pääsee stipendiaattina mukaan tiimimestari-valmennukseen

Opiskelijoiden tiimivalmentajana toimii opettaja Päivi Lehto.
Johanna, Kirsin, Katjan ja Petran näyttötyöhön voit tutustua tästä

tiistai 1. joulukuuta 2015

Uskalla yrittää - Yrittäjyyskasvatus Sastamalan ammatillisissa oppilaitoksissa


Sastamalan ammatillisissa oppilaitoksissa on jo pitkään kehitetty menetelmiä yrittäjyyskasvatuksen opettamiseen osana ammatillista koulutusta. Innostus yrittäjyyden viemiseksi osana opetusta on saatu toiminnasta valtakunnallisessa HOPE -verkostossa. Verkosto on antanut mahdollisuuden opettajien yrittäjyyteen valmentamiseen. www.hope.fi

Olemme oivaltaneet, että yrittäjyyteen liittyvät innovaatiot syntyvät vapaassa ja välittömässä ilmapiirissä. Koulutusaloilla on otettu käyttöön tiimioppimisen ja -valmennuksen menetelmiä. Tämä innovaatioita synnyttävä opetusmenetelmä pyritään laajentamaan kaikille koulutusaloille mahdollisuuksien mukaan. Haluamme kehittää opiskelijoiden mahdollisuuksia tutustua ja oppia yrittäjyydestä.

Uudet tutkinnon perusteet ja opintojen työelämälähtöisyys tukevat yrittäjyyden osaamista. Opiskelu ja työelämä ovat lähentyneet toisiaan – opiskelijat oppivat mm. osuuskunnassa ja NY-yrityksissä tekemiensä oikeiden projektien avulla. Työelämän kanssa tehtävä yhteistyö on äärimmäisen tärkeää.

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa toimii opiskelijoiden perustama ja hallinnoima pedagoginen osuuskunta Craft&Design, missä toteutetaan työssäoppimista yrittäjänä -mallia sekä tehdään oikeita asiakasprojekteja www.craftanddesign.fi. Käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijat toimivat valmistuttuaan perinteisesti ammatinharjoittajina, joten on luontevaa jo opiskellessa toimia yrittäjämäisesti turvallisesti osana opintoja.

Opiskelijat ovat perustaneet Vammalan ammattikoulussa ja Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa eri koulutusaloille NY-yrityksiä, joissa toimitaan yrittäjinä opiskeluaikana. NY -yritys on opiskelijoiden muodostama harjoitusyritys, joka toimii yhden lukuvuoden ajan. http://nyvuosiyrittajana.fi/. Lukuvuoden uudet NY -yritykset ovat NY -hiuskuu, Ihana Iho NY ja NY -kauneuspiste. Onnea yrittäjyydellenne!

Opetushenkilöstöllä on tärkeä rooli antaa opiskelijoille tarvittavia tietoja ja taitoja yrittäjyydestä. Tämän vuoksi henkilöstöä koulutetaan kehittämään opetustaan ja toimimaan yrittäjyyskasvatusvalmentajina opiskelijoille.

Yrittäjyys on asennetta, uteliaisuutta ja ennakkoluulottomuutta – palavaa halua tehdä jotain. Se kenellä palo on suurin, tekee yrittäjyydestä myös liiketoimintaa.